Lupaus mi lupaus

Tasan kahdeksalta älähti ovikello. Alkutekijöissään raahustava muumioparka hättäysissään rupesi kuumeisesti kiskomaan senttereitä, ponttereita vai mitä ne nyt olivatkaan ne terättömät sukkahousut...

Ovella seisoi mies.

- WC:n putkitarkastus, hän ilmoitti.

Muumiolla oli aikomus lähteä kaupoille, pakkokin oli, sillä auto oli kiinni seinän lämpöpistokkeessa.

- Oli puhe, että ilmoitatte edellisenä päivänä, että ehdin tyhjentää kylppärin. Ei se nyt sovi.

Mies seisoi ällistyksissään, ei vissiin oikein ymmärtänyt; kieliongelmia, nääs.

Toinen työmies ilmestyi, kun edellinen oli rämplännyt puhelintaan hetken. Hän kertoi, että ilmoittaminen oli unohtunut, joten kyllä heille sopii, että tulevat seuraavana päivänä. Hienoa ja kiitos! Ja niinpä he kilauttivat seuraavaan oveen, sinne sopi mennä, joten helpotuksesta huokaisten kiskoin nastakengät koipiini ja käpsäkehdin jätekatoksen kautta autolle.

Kaupassa rupesi hienoinen aamun tapahtumista johtuva hermostumiseni ilmenemään käsien kömpelyytenä ja jalkojen raskautena, pääkin oli jotenkin sumuinen ja hoksaamaton. Niinpä kun viimein taistelin kärryjeni ja vetokassini kanssa autolle, siitä hissiin ja kotiin, lupasin itselleni, ettei minun enää tarvitse moisella reissulla itseäni väsyttää, vaan tästä lähtien isommat ostokset tuo hyväksi todettu kaupan kotiinkuljetus.

Enkä muuten tuntenut yhtään huonoa omaatuntoa siitä, että olin näpännyt oven kiinni remonttimiesten nenän edestä. Oppia ikä kaikki. Heillekin. Lupaus mi lupaus.

Rajansa kaikella

Rajansa kaikella! En ymmärrä, miksi jo ennestään lähes lynkattua ja joka suunnalta lyötyä ihmistä pitää lyödä lisää. Kaksinaamaiset tekopyhät hurskastelijat heiluttavat säälimättä raippojaan ja iskevät henkisesti ristiinnaulitsemansa laulajan, näyttelijän, poliitikkoparan jne. hirsipuuta aina vaan syvemmälle ja syvemmälle maanpoveen.

Jokainen mokaa joskus, tavalla tai toisella, vaikkei niistä kaikista maailmalle aina toitotetakaan. Sinäkin, raipanheiluttaja - onko sinun tiesi niin kirkas ja valontäyteinen, että voit puhtain sydämin kaivertaa myrkkysanojasi toisen sydämeen ja mieleen? Osaatko edes kuvitella maailmaasi armeliaisuutta ja edes vähäistä ymmärrystä ja anteeksiantoa?

Uhraapa hetkinen sille ajatukselle, että entäpä jos sinä itse tai joku läheisesi olisitte jotenkin, jostain ihmeen syystä tuolla paikalla? Toivoisitko, rukoilisitko edes yhtä kilttiä sanaa, apua tarjoavaa kädenojennusta, lupausta, ettei koko jäljellä oleva tulevaisuus tuhoutuisi?

Melkein muumio on nyt hyvin, hyvin vihainen...