Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapsi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapsi. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. huhtikuuta 2024

Nisun mussuttajat

Oi maamme mahtavat! Nyt te haluatte iskeä rankaisevan raippanne jo eläkeläisiinkin, hyvinvointinne edestä aikoinaan voimansa ja terveytensä uhranneisiin, ja ahdistaa heidät entistäkin ahtaampaan loukkoon. Onkohan teillä edes minkäänlaista aavistusta siitä, millaisista lähtökohdista moni harmaasta kansanosasta on tulevaisuuteensa ponnistanut? Oli mm. jo lapsena otettava vastaan sitä työtä mitä sai, kun vanhempien rahat eivät riittäneet lastensa joutilaina pitämiseen.

Mutta turhapa siitä on jankuttaa, koska ettehän te kuitenkaan pysty mitenkään edes kuvittelemaan, saati uskomaan, että ennen teitä, ikänsä nisua mussuttaneita, olisi mitenkään voinut kenelläkään olla niin kovin vaikeaa - tokko me oikein vanhat edes kunnolla muistamme asioita, harhoissa ja kuvitelmissa eläjiä kun kuitenkin jo olemme...
No, tehän haluatte ilmeisesti vain pitää huolen siitä, ettei teidän omiin vakaisiin ja koko ajan karttuviin tuloihinne kajottaisi - onhan nyt toki ihan eri asia nipistää meiltä, muutenkin kohta muumioituneilta, tuottamattomilta riesoilta loputkin elämisen edellytykset kuin teiltä, joilla sentään on oletettavasti vielä tosi monta vuosikymmentä edessänne!
Tuloksekkaampaa paremman tulevaisuutenne varmistamiseksi lienee siis se, että meidän riesojen halu elämän jatkamiseen kutistuisi kutistumistaan, jolloin elintilaa ja rahaa vapautuisi enemmän teidän käyttöönne, kun viimeisillä voimillaan kituuttamiseen väsyneet luovuttavat ja lähtevät omasta halustaan korkeammille värähtelytasoille.

lauantai 23. maaliskuuta 2024

Tärkeysjärjestys

Istuin odottamassa syöpäsairauden viisivuotiskontrolliin pääsyä. Hoitajat työnsivät siihen lähelle paareilla makaavan raavaan miehen, jonka rintaa vasten takertuneena lepäsi pieni lapsi, välillä hiljaa äännellen. Hoitajat irrottivat lapsen varovasti isänsä sylistä ja lähtivät viemään häntä jonnekin, kuvaukseen kenties.

Koetin olla häiritsemättä, en tuijottanut, vilkaisin vain, mutta isä ilmeisesti halusi selittää jotenkin tapahtunutta ja kertoi, että lapsella oli turvallisempi olla siinä isän rinnan päällä, sydämen sykkeen rauhoittavassa turvassa. Nyökkäsin vain, sillä silmissäni tulvi jo, kun ajattelin sairasta lasta ja sitä, mikä hätä ja huoli näillä nuorilla vanhemmilla oli vasta elämänsä alussa olevan lapsensa puolesta.
Tulipahan siinä samalla kuitenkin taas päivitettyä asioiden tärkeysjärjestystä, sillä onhan nyt ihan eri asia pienen lapsen sairaus, kipu ja tuska verrattuna elämänsä huiput ja kuopat rymynneeseen lähes muumioikäiseen mummeloiseen, joka sentään ymmärtää, mistä kivut johtuvat, mitä pieni lapsi taas ei tee. 😥


keskiviikko 20. maaliskuuta 2024

Jeeeee!

Tietysti tämä ihanainen maamme on paras paikka asua ja elää - täällähän asuu maailman onnellisin kansa! No, ainakin kaikki muut ovat onnellisia paitsi lapset ja vanhukset. Heidäthän on unohdettu ja kaltoinkohdeltu, ohitettu.
Mutta onneksi tätä onnellista sanomaa toitotetaan ympäri maailmaa, joten on varmaa, että ihan kohta kaikkien porttien takana seisoo tuhansia ja taas tuhansia innokkaita hoitajia näille kaltoinkohdelluille.

Jeeeee! 😼


sunnuntai 14. tammikuuta 2024

Sydämeen koskee

Kai se elämä menee niin, että tyttäret kantavat kaunaa äideilleen? Väittävät valittamiseksi sitä, mitä äitimuori kertoilee elämänkulustaan ja epäonnistumisistaan, traumoistaan, tuskastaan yms. Kuulemma hän aiheuttaa siten lapsilleen ahdistusta! Ei vissiinkään tule mieleen, että juuri nämä omat lapset voivat olla ainoita niin läheisiä, joille hän voisi ja haluaisi purkaa sydämensä taakkaa? Tukea toivoen 🥲
Mielellään tyttäret kyllä ohjeistavat ja määräilevät, miten pitäisi toimia, missä kulkea ja miten... Neuvovat menemään asiantuntijoiden luokse mielen ja sielun kipujen kanssa. Oikeassahan he ovat; sinnehän sitä pitäisi. Niin, mikäli jaksaisi. Eiväthän ne lapset kai oikeastaan ole ollenkaan sitä varten.
Koskee niin sydämeen. Ajatus, että saa lapsensa ahdistumaan...

Mäyräkoirat kehiin!

Terveydenhoito alas ja kaljanjuonti ylös. HURRAA! Niin, ja tunnin juna Turkuun äkkiä, että pääministeri pääsee kottiisa varttia lyhyemmässä ...