Näytetään tekstit, joissa on tunniste muumio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muumio. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. huhtikuuta 2024

Nisun mussuttajat

Oi maamme mahtavat! Nyt te haluatte iskeä rankaisevan raippanne jo eläkeläisiinkin, hyvinvointinne edestä aikoinaan voimansa ja terveytensä uhranneisiin, ja ahdistaa heidät entistäkin ahtaampaan loukkoon. Onkohan teillä edes minkäänlaista aavistusta siitä, millaisista lähtökohdista moni harmaasta kansanosasta on tulevaisuuteensa ponnistanut? Oli mm. jo lapsena otettava vastaan sitä työtä mitä sai, kun vanhempien rahat eivät riittäneet lastensa joutilaina pitämiseen.

Mutta turhapa siitä on jankuttaa, koska ettehän te kuitenkaan pysty mitenkään edes kuvittelemaan, saati uskomaan, että ennen teitä, ikänsä nisua mussuttaneita, olisi mitenkään voinut kenelläkään olla niin kovin vaikeaa - tokko me oikein vanhat edes kunnolla muistamme asioita, harhoissa ja kuvitelmissa eläjiä kun kuitenkin jo olemme...
No, tehän haluatte ilmeisesti vain pitää huolen siitä, ettei teidän omiin vakaisiin ja koko ajan karttuviin tuloihinne kajottaisi - onhan nyt toki ihan eri asia nipistää meiltä, muutenkin kohta muumioituneilta, tuottamattomilta riesoilta loputkin elämisen edellytykset kuin teiltä, joilla sentään on oletettavasti vielä tosi monta vuosikymmentä edessänne!
Tuloksekkaampaa paremman tulevaisuutenne varmistamiseksi lienee siis se, että meidän riesojen halu elämän jatkamiseen kutistuisi kutistumistaan, jolloin elintilaa ja rahaa vapautuisi enemmän teidän käyttöönne, kun viimeisillä voimillaan kituuttamiseen väsyneet luovuttavat ja lähtevät omasta halustaan korkeammille värähtelytasoille.

tiistai 30. tammikuuta 2024

Onttoihin korsiin kursittua porukkaa

Ollaan me muumioiset vissiin jo aika onttoihin korsiin kursiutunutta porukkaa, koska ainakin minua pelottaa jo katsellakin jäisenä kiiluvaa pihaa - sen ahnaat juomut ja painaumat kun tuijottavat uhkaavina, kun tämän tästä pistäydyn parvekkeelle tarkistamaan, josko siellä vihdoinkin alkaisi näkyä naurunkureisiin puhkeamassa olevia halkeamia ja paljaita länttejä. Turha toivo, tietenkin, miten se nyt muutamissa tunneissa sen tekisi...
Ja niin toivo päästä pistäytymään kaupassa tai hengittämään ulkoilmaa muuten kuin parvekkeelta, hiipuu. Sillä miten tuon kirkkaana kiiluvan jään yli hirviäisi edes yrittää? 🥹
Tosin sen yli päästyä ei sitten olisikaan kovinkaan suurta huolta, koska pikkuinen autonräppänä - sekin lähes muumioikäinen jo - on yhä käytössä ja jopa toimiikin, sillä en voi edes kuvitella, miten muka taivaltaisin pitkin Taivaallisen Taaton järjestämiä liukumäkiä kauppaan kävellen, olkoonkin vaikka kuinka nastat jalkojen alla ja sauvat käsissä.

sunnuntai 28. tammikuuta 2024

Soturimuumio

Tämä asteittaista muumioitumistaan sivusta seuraava, kilven ympärilleen kehittänyt "soturimuumio", oli ennen antelias, iloinen, kaikki ihmiset omana itsenään hyväksyvä, tulevaisuuteen toiveikkaasti ja lämmöllä suhtautuva lähes normi-ihminen, kunnes...

Niin, kunnes se paljon puhuttu ja nokiteltu ELÄMÄ ITSE tarttui niskavilloihin ja tukisti niin, että pää oli revetä. Huusi, että luuletko sinä muumis, että voit koko loppuelämäsi viettää näin, suhteellisen leppoisasti, iskuja ja mitätöintiä taitavasti väistellen, kuten tähän asti olet tehnyt?
VÄÄRÄ LUULO, sillä nyt saat kokea sen, mitä opettelemaan tähän maailmaan tällä kertaa synnyit - saat oppia hyväksymään lähes kaiken entisen menettämisen; kodin, lapsuuskodin, kotiseudun, elämänkumppanin, omaisuuden - ja joudut aloittamaan kaiken ihan alusta oudossa ympäristössä, vain lainapatja lattialla, ilman ainuttakaan ennestään tuttua ihmistä...
No, melkein kaiken tuon opinkin hyväksymään vähitellen, vuosien mittaan, sielu äänetöntä kipua huutaen, tuskallani hautaa itselleni kovertaen. Olisinkin jo luovuttanut, sanonut Elämälle, että voitit, ota minut nyt pois, en jaksa enää tällä erää, mutta koska lähes muumioikäiselläkin on lapsia ja lapsenlapsia, niin Elämä ei suostunut, vaan piti päänsä.
Kärsi siis sielu, kirkkaamman kruunun saat? Höpöpuhetta; tuskin mikään kruunu missään odottaa, on vain toivottavasti sitten lopussa helpotus ja kirkkaus muuten vaan, hetken lepo ja sitten uuteen taistoon valmistautuminen.
Koska tänne jäin, opin siis jopa antamaan anteeksi valheet, pettämiset ja lyönnitkin. Yhden yli en vain millään pääse, ja sen vuoksi varmaankin joudun TAAS syntymään uudelleen ja uudelleen ja uudelleen... Saan odottaa tätä samanlaista, kivuliaasti lähestyvää muumioikää loputtomiin, elämä elämän perään...😢
Sillä en usko, että oikeudentajuni pystyy ikinä käsittämään, saati hyväksymään törkeää ja ylimielistä kavallusta, jonka tekee läheiselleen oikeuslaitosta palveleva ihminen, oletetusti oikeamielinen ja luotettava, ja joka johtaa kavalluksen kohteeksi joutuneen elinikäiseen kiipeliin. Muumioinen mieleni joutuu näet väkisinkin miettimään, miten oikeamielisiä tuollaisen tuomarin kaikki muut tuomiot ovat olleetkaan... 🤨

torstai 18. tammikuuta 2024

Räpellystä

No johan se muumioikäinenkin, lähes siis, pystyy vielä jotain räpeltämään! Sain nimittäin siivottua koko huushollin - noo, pölyjä en enää jaksanut tähän syssyyn siirrellä tasoilta, mutta lattiat on nyt imuroitu ja luututtu. Luutu huiski jopa mattojenkin päältä, niin jotta nekin on ikään kuin pesty nyt, tavallaan... 😉

Kunnia imuroinneista menee kylläkin roboteille, koska lähes muumiothan ovat jo niin hauraita tekeleitä, etteivät niiden selät oikein tykkää roikkua varsinaisen pölynimurin jatkeena.
Viisaampi ja uudempi robotti teki esipuhdistuksen; se kun pääsee yhden kirjakaapinkin alle juuttumatta - vanhempi ja totterompi juuttuu siihen aukkoon ja on heti vinkumassa apua. Jälkipyykkiin, siis tarkkomiseen se kyllä on ihan omiaan. No, mopin heiluttamiseen lähes muumioikäinenkin pystyi, joten onnesta ymmyrkäisenä heittäysin sänkyyn nauttimaan ansaitusta kahvikupillisesta ja kauppalähetin tuomasta laskiaispullasta. Samalla katselin tallennetta presidenttiehdokkaasta Tommolan matkassa.
Että NAM! ☕

keskiviikko 10. tammikuuta 2024

Lupaus mi lupaus

Tasan kahdeksalta älähti ovikello. Alkutekijöissään raahustava muumioparka hättäysissään rupesi kuumeisesti kiskomaan senttereitä, ponttereita vai mitä ne nyt olivatkaan ne terättömät sukkahousut...

😉

Ovella seisoi mies.
- WC:n putkitarkastus, hän ilmoitti.
Muumiolla oli aikomus lähteä kaupoille, pakkokin oli, sillä auto oli kiinni seinän lämpöpistokkeessa.
- Oli puhe, että ilmoitatte edellisenä päivänä, että ehdin tyhjentää kylppärin. Ei se nyt sovi.
Mies seisoi ällistyksissään, ei vissiin oikein ymmärtänyt; kieliongelmia, nääs.
Toinen työmies ilmestyi, kun edellinen oli rämplännyt puhelintaan hetken. Hän kertoi, että ilmoittaminen oli unohtunut, joten kyllä heille sopii, että tulevat seuraavana päivänä. Hienoa ja kiitos! Ja niinpä he kilauttivat seuraavaan oveen, sinne sopi mennä, joten helpotuksesta huokaisten kiskoin nastakengät koipiini ja käpsäkehdin jätekatoksen kautta autolle. 👍
Kaupassa rupesi hienoinen aamun tapahtumista johtuva hermostumiseni ilmenemään käsien kömpelyytenä ja jalkojen raskautena, pääkin oli jotenkin sumuinen ja hoksaamaton. Niinpä kun viimein taistelin kärryjeni ja vetokassini kanssa autolle, siitä hissiin ja kotiin, lupasin itselleni, ettei minun enää tarvitse moisella reissulla itseäni väsyttää, vaan tästä lähtien isommat ostokset tuo hyväksi todettu kaupan kotiinkuljetus.
Enkä muuten tuntenut yhtään huonoa omaatuntoa siitä, että olin näpännyt oven kiinni remonttimiesten nenän edestä. Oppia ikä kaikki. Heillekin. Lupaus mi lupaus. 🤓

tiistai 9. tammikuuta 2024

Kaupan kyydeillä

Kokeilin kaupan kotiinkuljetusta viime viikolla. On se kyllä tosi hieno juttu, etenkin kun ajattelee näitä nykyisiä säitä ja varsinkin sen tavarapaljouden kotiin raahaamista. Reipas nuorukainen kantoi ostokseni keittiöön asti. Ja minä sain olla ihan rauhassa sukkasillani sisätiloissa, kun pakkanen paukutteli ulkona! 😊

Ajatellaanpa sitä, että raahaat vetokassia sauvojen kanssa - no, eihän se oikein onnistu, ja reppuunkin mahtuu rajallinen määrä, nimittäin jos poikkeaa kauppaan vain kerran viikossa tai kahdessa ja se taas riippuu niin päästä kuin jaloistakin - kummat niistä on niinä päivinä tolallaan. Myös autoon ja siitä pois voi olla liian pelottavaa liukkailla keleillä uhkarohkeilla pihan yli, sillä jos kumoon kupsahtaa, ei yksin ylös oo nousemista. Ainakaan tällä muumiolla.
Tilaan siis toistekin. Se vajaa kymppi kuljetuksesta on pikkuraha murtuneen nilkan, lonkan tai käden säästymisestä. 👍

perjantai 8. joulukuuta 2023

Rajansa kaikella

Rajansa kaikella! En ymmärrä, miksi jo ennestään lähes lynkattua ja joka suunnalta lyötyä ihmistä pitää lyödä lisää. Kaksinaamaiset tekopyhät hurskastelijat heiluttavat säälimättä raippojaan ja iskevät henkisesti ristiinnaulitsemansa laulajan, näyttelijän, poliitikkoparan jne. hirsipuuta aina vaan syvemmälle ja syvemmälle maanpoveen.

Jokainen mokaa joskus, tavalla tai toisella, vaikkei niistä kaikista maailmalle aina toitotetakaan. Sinäkin, raipanheiluttaja - onko sinun tiesi niin kirkas ja valontäyteinen, että voit puhtain sydämin kaivertaa myrkkysanojasi toisen sydämeen ja mieleen? Osaatko edes kuvitella maailmaasi armeliaisuutta ja edes vähäistä ymmärrystä ja anteeksiantoa?
Uhraapa hetkinen sille ajatukselle, että entäpä jos sinä itse tai joku läheisesi olisitte jotenkin, jostain ihmeen syystä tuolla paikalla? Toivoisitko, rukoilisitko edes yhtä kilttiä sanaa, apua tarjoavaa kädenojennusta, lupausta, ettei koko jäljellä oleva tulevaisuus tuhoutuisi?
Melkein muumio on nyt hyvin, hyvin vihainen...

torstai 16. marraskuuta 2023

Kirpakkaa, haaleaa, mautonta ja piiiitkää

Olipa kirpakka ilma, kun uskaltauduin ulos. No, pakkokin on nyt vielä, kun maa on sula, mutta kun talven lumet ja jäät saapuvat, uhkaavat ne sulkea minut sisälle - pelkään niin kovin sitä kaatumista; ylös kun en pääse ilman apua. Koettu on...
Lunta jonkin verran kyllä jossain vilahteli, mutta ei haitalle asti.
Yksinasujan päivät kuluvat niin kovin haaleina, mauttomina ja piiiitkinä, että pelkkä ulos astuminen ja raikkaan ilman hengittäminen tuo riemun rintaan. Vain se lenkkikaveri, mokoma, piilottelee vielä jossakin. Kun ei nyt niin kauan piilottelisi, että ehdin muumioitua täysin!

Mäyräkoirat kehiin!

Terveydenhoito alas ja kaljanjuonti ylös. HURRAA! Niin, ja tunnin juna Turkuun äkkiä, että pääministeri pääsee kottiisa varttia lyhyemmässä ...