Kirpakkaa, haaleaa, mautonta ja piiiitkää

Olipa kirpakka ilma, kun uskaltauduin ulos. No, pakkokin on nyt vielä, kun maa on sula, mutta kun talven lumet ja jäät saapuvat, uhkaavat ne sulkea minut sisälle - pelkään niin kovin sitä kaatumista; ylös kun en pääse ilman apua. Koettu on...
Lunta jonkin verran kyllä jossain vilahteli, mutta ei haitalle asti.

Yksinasujan päivät kuluvat niin kovin haaleina, mauttomina ja piiiitkinä, että pelkkä ulos astuminen ja raikkaan ilman hengittäminen tuo riemun rintaan. Vain se lenkkikaveri, mokoma, piilottelee vielä jossakin. Kun ei nyt niin kauan piilottelisi, että ehdin muumioitua täysin!