Kyllä tässä joutaisi jo napin otsaansa napsauttaa, totesin, kun vaivalloisesti ja varovaisesti sesloin ihmisjoukon keskeltä vapauteen. Jalat meinasivat tutista, joten kädet puristivat kävelysauvoja kouristuksenomaisesti, sillä pakko oli pärjätä kaatumatta, koska yksin olin liikkeellä.
Miksikö yksin toikkaroin? No, oli vähän pikku pakko, kun piti saada pakettipisteestä kylpyhuoneeseen tilaamani tukitangot käyttöön. Suihkussa on jo niin vaarallisen oloista seistä, että vaikka kuinka jalkojen alla on imukupeilla varustettu liukuestematto, niin sitä tukitankoa kädelle kaipaa etenkin hiusten pesun ajaksi, silmät ummessa kun tahtoo pikkusen huojautella...
Tosin kaikkialla oli kyllä ihania kanssakulkijoita, joten apua varmasti olisin saanut, mikäli olisin keikahtanut kumoon. Mulle availtiin nytkin ovia, tarjottiin pakettikoppien lähettyvillä istuinta ym. vieläpä niin ystävällisin hymyilyin, että jo niistä sain voimaa köpötellä kotiin, vaikka poskia pureskeli viima ja käsiä paleli hanskojen sisällä.
Mutta perille pääsin (muistin kyllä kiittää siitä niitä näkymättömiä enkeleitä ympärilläni) ja muutaman tunnin päästä vielä saunavuorollenikin tilavaan pesuhuoneeseen kunnon suihkun alle. Löylyyn en yksin uskalla, pelotteeksi riitti jo se, kun kerran meinasin keikahtaa selälleni kivilattialle lauteille kiivetessäni, alemman laudepenkin irrotessa toisesta päästään. Onneksi puristin kaksin käsin kaidepuista, niin horjahdin vain, mutten lentänyt.
Saunan lattialla kyllä käyn seisomassa ja kiukaalle juttelemassa. Saatanpa nakata sille väliin pikku hörpynkin löylykauhalla. Ja onhan se mukavaa siellä vain seisoskellakin ja hengittää sisäänsä lämmintä, höyryistä ilmaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti