Olen aina halunnut olla hyvissä ajoin siellä, minne pitää menemäni, sillä entisessä elämässä kiire ja ahdistus veivät kaiket voimat ja pitivät verenpaineen hälyttävän korkealla, joten kun siitä vaiheesta pääsin, koetin kaiken tarvittavan hoitaa kiireettömästi, hätäilemättä.
No. eilen huilailin kaikessa rauhassa koneella yöpaitulissa vielä 20 yli 10, aikani rokotukseenhan oli vasta klo 10.40, joten...
Rynttyyt siis kiireellä niskaan, auton avaimet taskuun, kävelysauvat tueksi pihan yli ja "hyppy" autoon sekä koslan nokka kohti rokotuspistettä. Roskapussi sai jäädä yksin päivystämään eteisen matolle.
Niin, nykyisin pelkään älyttömästi, että lankean/kompastun/kaadun jäisessä maastossa, sillä koipeni muuttuivat jokseenkin heikohkoiksi lihakimpaleiksi sairauksien myötä enkä enää pääse itsenäisesti ylös, jos kaadun, siksi siis sauvat - turvaa tuomaan. Sitä minun on vielä vaikea sulattaa täysin - eihän tuosta ole kuin kuutisen vuotta, kun vielä lähes päivittäin hikoilin kuntosalilla ja juoksin kilometrikaupalla ympäri kaupunkia.
Elämä näin päihittää omat suunnitelmani mennen tullen ja muuttaa päivieni suunnan mieleisekseen, vaikken kyllä millään ymmärrä, mitä sillä minua vastaan oikein on...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti