Mäyräkoirat kehiin!

Terveydenhoito alas ja kaljanjuonti ylös. HURRAA! Niin, ja tunnin juna Turkuun äkkiä, että pääministeri pääsee kottiisa varttia lyhyemmässä ajassa mitä ennen. Tokihan nyt noihin välttämättömyyksiin rahojen on riitettävä, vanhushöppänät ja normaalit tavikset joutavatkin kärvistellä kipuineen, katkenneine raajoineen ynnä muine tuskineen...

Niinpä. Siis jos hallituksen tahto toteutuu, kipitetään me sairaat ja janoiset kiireellä varaamaan jo nyt siihen tunnin junaan istumapaikka päästäksemme voivottelemaan ja ryystämään kaljaa. Vähimmäisvaatimus on, että jokaisella on oltava tullessaan ainakin yksi mäyräkoira, mielellään useampi.

Nisun mussuttajat

Oi maamme mahtavat! Nyt te haluatte iskeä rankaisevan raippanne jo eläkeläisiinkin, hyvinvointinne edestä aikoinaan voimansa ja terveytensä uhranneisiin, ja ahdistaa heidät entistäkin ahtaampaan loukkoon. Onkohan teillä edes minkäänlaista aavistusta siitä, millaisista lähtökohdista moni harmaasta kansanosasta on tulevaisuuteensa ponnistanut? Oli mm. jo lapsena otettava vastaan sitä työtä mitä sai, kun vanhempien rahat eivät riittäneet lastensa joutilaina pitämiseen.

Mutta turhapa siitä on jankuttaa, koska ettehän te kuitenkaan pysty mitenkään edes kuvittelemaan, saati uskomaan, että ennen teitä, ikänsä nisua mussuttaneita, olisi mitenkään voinut kenelläkään olla niin kovin vaikeaa - tokko me oikein vanhat edes kunnolla muistamme asioita, harhoissa ja kuvitelmissa eläjiä kun kuitenkin jo olemme...

No, tehän haluatte ilmeisesti vain pitää huolen siitä, ettei teidän omiin vakaisiin ja koko ajan karttuviin tuloihinne kajottaisi - onhan nyt toki ihan eri asia nipistää meiltä, muutenkin kohta muumioituneilta, tuottamattomilta riesoilta loputkin elämisen edellytykset kuin teiltä, joilla sentään on oletettavasti vielä tosi monta vuosikymmentä edessänne!

Tuloksekkaampaa paremman tulevaisuutenne varmistamiseksi lienee siis se, että meidän riesojen halu elämän jatkamiseen kutistuisi kutistumistaan, jolloin elintilaa ja rahaa vapautuisi enemmän teidän käyttöönne, kun viimeisillä voimillaan kituuttamiseen väsyneet luovuttavat ja lähtevät omasta halustaan korkeammille värähtelytasoille.

Tärkeysjärjestys

Istuin odottamassa syöpäsairauden viisivuotiskontrolliin pääsyä. Hoitajat työnsivät siihen lähelle paareilla makaavan raavaan miehen, jonka rintaa vasten takertuneena lepäsi pieni lapsi, välillä hiljaa äännellen. Hoitajat irrottivat lapsen varovasti isänsä sylistä ja lähtivät viemään häntä jonnekin, kuvaukseen kenties.

Koetin olla häiritsemättä, en tuijottanut, vilkaisin vain, mutta isä ilmeisesti halusi selittää jotenkin tapahtunutta ja kertoi, että lapsella oli turvallisempi olla siinä isän rinnan päällä, sydämen sykkeen rauhoittavassa turvassa. Nyökkäsin vain, sillä silmissäni tulvi jo, kun ajattelin sairasta lasta ja sitä, mikä hätä ja huoli näillä nuorilla vanhemmilla oli vasta elämänsä alussa olevan lapsensa puolesta.

Tulipahan siinä samalla kuitenkin taas päivitettyä asioiden tärkeysjärjestystä, sillä onhan nyt ihan eri asia pienen lapsen sairaus, kipu ja tuska verrattuna elämänsä huiput ja kuopat rymynneeseen lähes muumioikäiseen mummeloiseen, joka sentään ymmärtää, mistä kivut johtuvat, mitä pieni lapsi taas ei tee.

Jeeeee!

Tietysti tämä ihanainen maamme on paras paikka asua ja elää - täällähän asuu maailman onnellisin kansa! No, ainakin kaikki muut ovat onnellisia paitsi lapset ja vanhukset. Heidäthän on unohdettu ja kaltoinkohdeltu, ohitettu.

Mutta onneksi tätä onnellista sanomaa toitotetaan ympäri maailmaa, joten on varmaa, että ihan kohta kaikkien porttien takana seisoo tuhansia ja taas tuhansia innokkaita hoitajia näille kaltoinkohdelluille.

Jeeeee! 😼

Mureneita?

Minun rakkaani (se, jonka ennen luulin olevan se), lähtee nyt juhlimaan 75-vuotisuuttaan risteilylle lasteni (no, onhan ne tietysti hänenkin) sekä sen uuden hurmion kera.

Nostanen viinilasini illemmalla heille, toivoen, että mitään murenaa ei syntyisi, vaikka vaikeaa se on - siis se usko ilman mureneita, sillä vielä koskaan ei ole mikään vuori pysynyt täysin murenematta eivätkä kuohuavat kosket viuhuamatta.

Onneksi minä nyt jo pysyn vuoteeseeni uppoutuneena, lakkaamatta toivoen, että vihdoinkin enkeli armahtaisi, armahtaisi ja tulisi sekä veisi minut pois, sillä perheeni on siellä jossain, missä minä en ole ja jossa minua ei tarvita.