tiistai 23. tammikuuta 2024

Talven suru

Talvellekin näyttää tulleen jokin suru, koska se on puhjennut itkemään. Sen kyyneleet valuvat kirkkaina helmivanoina pitkin ikkunoitani. Ehkä se myötäelää minun murheitani, sillä minunkin kyyneleeni vierivät turhien ja hukattujen päivien ikkunoissa.

Tai jospa se itkeekin etukäteen kaikkia niitä murtuneita ja katkenneita raajoja, jotka sen kyynelten tulva tulee aiheuttamaan? 🤨
Omalta osaltani en aio lisätä sen surua uhkarohkeilemalla jäisille pihoille tai teille, vaan annan sen rauhassa kyynelehtiä, kunnes talven pahin selkä taittuu, kevät saa ylivallan, jää sulaa ja luontoäiti puskee sylistään uusia, ihania vihreitä versojaan.🌱🌿🍀
Ja toivon totisesti, että silloin minunkin kyynelvirtani lipuisi jo tasaisesti, ilman yksinäisyyden ahdistavia tyrskyjä. 👍

torstai 18. tammikuuta 2024

Räpellystä

No johan se muumioikäinenkin, lähes siis, pystyy vielä jotain räpeltämään! Sain nimittäin siivottua koko huushollin - noo, pölyjä en enää jaksanut tähän syssyyn siirrellä tasoilta, mutta lattiat on nyt imuroitu ja luututtu. Luutu huiski jopa mattojenkin päältä, niin jotta nekin on ikään kuin pesty nyt, tavallaan... 😉

Kunnia imuroinneista menee kylläkin roboteille, koska lähes muumiothan ovat jo niin hauraita tekeleitä, etteivät niiden selät oikein tykkää roikkua varsinaisen pölynimurin jatkeena.
Viisaampi ja uudempi robotti teki esipuhdistuksen; se kun pääsee yhden kirjakaapinkin alle juuttumatta - vanhempi ja totterompi juuttuu siihen aukkoon ja on heti vinkumassa apua. Jälkipyykkiin, siis tarkkomiseen se kyllä on ihan omiaan. No, mopin heiluttamiseen lähes muumioikäinenkin pystyi, joten onnesta ymmyrkäisenä heittäysin sänkyyn nauttimaan ansaitusta kahvikupillisesta ja kauppalähetin tuomasta laskiaispullasta. Samalla katselin tallennetta presidenttiehdokkaasta Tommolan matkassa.
Että NAM! ☕

sunnuntai 14. tammikuuta 2024

Sydämeen koskee

Kai se elämä menee niin, että tyttäret kantavat kaunaa äideilleen? Väittävät valittamiseksi sitä, mitä äitimuori kertoilee elämänkulustaan ja epäonnistumisistaan, traumoistaan, tuskastaan yms. Kuulemma hän aiheuttaa siten lapsilleen ahdistusta! Ei vissiinkään tule mieleen, että juuri nämä omat lapset voivat olla ainoita niin läheisiä, joille hän voisi ja haluaisi purkaa sydämensä taakkaa? Tukea toivoen 🥲
Mielellään tyttäret kyllä ohjeistavat ja määräilevät, miten pitäisi toimia, missä kulkea ja miten... Neuvovat menemään asiantuntijoiden luokse mielen ja sielun kipujen kanssa. Oikeassahan he ovat; sinnehän sitä pitäisi. Niin, mikäli jaksaisi. Eiväthän ne lapset kai oikeastaan ole ollenkaan sitä varten.
Koskee niin sydämeen. Ajatus, että saa lapsensa ahdistumaan...

perjantai 12. tammikuuta 2024

Vinoa virneilyä

Ettäkö nykynainen vastaa kuusikymppisenä entisvanhasta nelikymppistä? Ja vanhuus alkaa vasta 76-vuotiaana? JIPPII! 🧐
Ei mulla mitään siihen sanomista ole, eiköhän itsekukin tunne olonsa vanhaksi ajallaan, tokko sitä toisten antamat määritelmät kovinkaan loksauttaa.
Niin, oikeastaanhan minun piti ihmettelemäni aamuista telkkarin Jälkiviisaiden juttelua, he kun vitsailivat presidenttiehdokkaista ja totesivat vino virne suupielessään, että vain yksi olisi todella halunnut presidentiksi, mutta hän ei saanut riittävää kannattajakorttimäärää mukaan päästäkseen. 🥹
Minua harmittaa tuo aika yleinen vitsailu tietyn ihmisen tekemisistä. Ja säälittää hirmuisesti - hänhän haluaa vain pysyä mukana elämässä, ympäristössä, mihin on vuosikymmenten aikana tottunut! Toivon, ettei hän anna tämän kaiken lannistaa, vaan pyörii joukoissa mukana niin kauan kuin jaksaa. Pidän peukkuja.👍

keskiviikko 10. tammikuuta 2024

Lupaus mi lupaus

Tasan kahdeksalta älähti ovikello. Alkutekijöissään raahustava muumioparka hättäysissään rupesi kuumeisesti kiskomaan senttereitä, ponttereita vai mitä ne nyt olivatkaan ne terättömät sukkahousut...

😉

Ovella seisoi mies.
- WC:n putkitarkastus, hän ilmoitti.
Muumiolla oli aikomus lähteä kaupoille, pakkokin oli, sillä auto oli kiinni seinän lämpöpistokkeessa.
- Oli puhe, että ilmoitatte edellisenä päivänä, että ehdin tyhjentää kylppärin. Ei se nyt sovi.
Mies seisoi ällistyksissään, ei vissiin oikein ymmärtänyt; kieliongelmia, nääs.
Toinen työmies ilmestyi, kun edellinen oli rämplännyt puhelintaan hetken. Hän kertoi, että ilmoittaminen oli unohtunut, joten kyllä heille sopii, että tulevat seuraavana päivänä. Hienoa ja kiitos! Ja niinpä he kilauttivat seuraavaan oveen, sinne sopi mennä, joten helpotuksesta huokaisten kiskoin nastakengät koipiini ja käpsäkehdin jätekatoksen kautta autolle. 👍
Kaupassa rupesi hienoinen aamun tapahtumista johtuva hermostumiseni ilmenemään käsien kömpelyytenä ja jalkojen raskautena, pääkin oli jotenkin sumuinen ja hoksaamaton. Niinpä kun viimein taistelin kärryjeni ja vetokassini kanssa autolle, siitä hissiin ja kotiin, lupasin itselleni, ettei minun enää tarvitse moisella reissulla itseäni väsyttää, vaan tästä lähtien isommat ostokset tuo hyväksi todettu kaupan kotiinkuljetus.
Enkä muuten tuntenut yhtään huonoa omaatuntoa siitä, että olin näpännyt oven kiinni remonttimiesten nenän edestä. Oppia ikä kaikki. Heillekin. Lupaus mi lupaus. 🤓

Mäyräkoirat kehiin!

Terveydenhoito alas ja kaljanjuonti ylös. HURRAA! Niin, ja tunnin juna Turkuun äkkiä, että pääministeri pääsee kottiisa varttia lyhyemmässä ...